Mieti päiväsi ensimmäisiä minuutteja. Eikö sinulla olekin
tietty järjestys lähes kaikelle mitä teet? Peset hampaat, käyt vessassa, laitat
kahvin tulemaan, jne. Entä joudutko ajattelemaan reittiä, jota kuljet töihin? Sinulla
on tajuton määrä rutiineja, suurin osa päivittäisistä valinnoistasi onkin jo
valmiiksi juurtuneita rutiineja.
YMPÄRI MENNÄÄN
Näin toimit tapojesi alla: Saat triggerin, eli jonkun
merkin, tietyn ilmiön tai fiiliksen (Vaikkapa jano), joka johtaa rutiiniin (Juot
vettä), eli johonkin tekoon tai ratkaisuun. Tämä taas johtaa palkkioon, jonka
aivosi kirjaavat ylös ja jonka aivosi haluavat uudestaan (Jano katoaa). Ilmiötä
kutsutaan tapasilmukaksi (habit loop). Tietyn kuvion ja tiettyjen ratkaisujen
toistuessa tapasi muodostuu.
Tapakehällä törmäämme mahdollisesti myös aiheemme ongelmaan.
Liikunta voi nimittäin toimia rutiinina herkutteluun. Liikut, jotta saat
palkkion. Liikuntarutiinisi antaa luvan, se toimii pääsylippuna siihen Ben
& Jerriesin jäätelöpinttiin pakastimessasi. Liikuntasi saattaa tästä syystä
jopa lihottaa sinua. Jos tavoitteesi on syvempi terveys tai pienikin
painonpudotus, ei ruoka ja liikunta saisi olla samassa tapakehässä. Liikunnan
tulisi olla mielekästä, ja saada sinut voimaan hyvin. Mielesi on kuitenkin hyvin
vahva ja omaa hyvin vääristyneitä käsityksiä tässä asiassa. Se, miten mielesi
käsittelee liikuntaasi voi nimittäin vahvasti vaikuttaa siihen miten syöt sen
ympärillä.
ASENNE RATKAISEE
Saan toisinaan kyselyitä siitä kuinka paljon ja miten minun
tulisi liikkua ja kuinka paljon minun tulisi polttaa kaloreita liikunnan
aikana. Tässä on malliesimerkki siitä kuinka jo lähtöajatus liikuntaan tulee
aiheuttamaan ongelmia. Se on vain työkalu polttaa kaloreita ja hakata
rasvasoluja. Mitä tapahtuu kun saat painosi tarpeeksi alas? Jos mitään muuta
tarvetta liikkua ei ole ilmaantunut, todennäköisesti lopetat liikkumisen. Sen
sijaan, mitä jos tekisit jotain mistä pidät? Liiku sen verran kuin haluat ja
ehdit, pidä hauskaa ja sosialisoi ystäviesi kanssa liikkuessasi.
Jos leimaat liikunnan laihdutuksen työkaluksi, tulet osumaan sudenkuoppiin.
 |
| Pyydän, lopettakaa liikunnan leimaaminen |
Muutamat tutkimukset ovatkin tarkastelleet asiaa tältä
kantilta. Fenzl, Bartsch ja Koeningstorfer laittoivat viattomat koehenkilöt
kuntopyörän päälle polkemaan 20 minuutiksi kahdessa ryhmässä. Toiselle ryhmälle
hypetettiin laitteen ja ohjelman olevan tehokasta rasvanpolttoa, toisilla taas
mainostettiin kestävyysharjoittelua. Pitäkää mielessä että kyseessä oli
kuitenkin täysin sama laite ja ohjelma. Noh, tästä eteenpäin siirryttäessä
koehenkilöt saivat sitten mussuttaa suolarinkeleitä niin paljon kuin halusivat.
Samalla koehenkilöille tehtiin kyselyä muun muassa siitä, kuinka paljon he
treenissä polttivatkaan rasvaa ja millaisena liikuntaa pitävät.
Kaikki koehenkilöt söivät enemmän kuin kuluttivat. Se oli
selvä. Rasvanpolttotreenin tehnyt ryhmä myös uskoi polttaneensa reilusti
enemmän rasvaa kuin kestävyystreenin tehneet. Kaikki rasvanpolttotreenin
osanottajat eivät kuitenkaan syöneet paljoa. Tärkein tekijä siinä, kuinka
paljon koehenkilöt söivät harjoitteen jälkeen, oli kytköksissä siihen, miksi he
liikkuvat. Ne, jotka eivät nähneet liikuntaa itsessään miellyttävänä ja
palkitsevana söivät enemmän. Sellaiset henkilöt, jotka pitivät liikuntaa stressaavana
ja väsyttävänä, ja lähinnä pakottivat itseään liikkumaan, tuppasivat myös
syömänä enemmän, etenkin rasvanpolttoryhmässä.
HUPIA & RÄÄKKIÄ
Samanlaisen ilmiön löysivät myös Werle, Wansink ja Payne. He
tekivät kaiken kaikkiaan kolme tutkimusta. Kaikissa tutkimuksissa pääpointtina
oli liikuttaa koehenkilöitä ja sen jälkeen antaa heille ruokaa koskeva valinta.
Ensimmäisessä tutkimuksessa koehenkilöille kerrottiin että 30-minuutin
kävelylenkki tehtiin joko hyvän liikunnan takia tai koska haluttiin tehdä
jotain hauskaa. Kävelyn jälkeen koehenkilöt arvioivat puuhan mielekkyyttä ja
saivat lounaan. Lounaalla etenkin jälkkärissä jouduttiin kovan paikan eteen, ja
valinta tehtiin joko omenasoseen tai suklaavanukkaan välillä. Samoin
juomavaihtoehtoina oli kokista tai vettä.
Toisessa tutkimuksessa sama lenkki leimattiin joko
liikunnaksi tai nähtävyyksien katseluksi. Tämän puolituntisen jälkeen
koehenkilöt saivat kauhoa niin paljon M&M:iä pussiinsa kuin halusivat.
(Itse olisin ottanut vähintäänkin kilon, etenkin jos siellä oli niitä pähkinällisiä
versioita.) Kolmannessa tutkimuksessa taas juoksukisan jälkeen koehenkilöille
tehtiin taas kyselyä, ja sen jälkeen heille tarjottiin suklaata tai
välipalapatukkaa.
Kaikissa tutkimuksissa tulos oli hyvin selkeä. Ne, jotka
itsessään nauttivat liikunnasta ja pitivät liikuntaa hauskana, tekivät parempia
valintoja ja söivät vähemmän. Jos liikunta taas on vain työkalu johonkin tai
jos liikut lähinnä morkkiksen estämiseksi, teet todennäköisesti huonompia
valintoja.
Mitä tämä kaikki kertoo? Lopetetaan liikunnan leimaaminen. Asenteellamme voi olla törkeän suuri vaikutus siihen mitä loppupeleissä saamme. Käydään juoksemassa eikä rasvanpolttolenkillä. Käydään ryhmäliikunnassa tai kuntosalilla koska tykkäämme siitä, ei sen takia että voimme esitellä ennen ja jälkeen kuvia ostos-TV:llä. Ja mitä tärkeintä, pidetään liikunta ja ruokailu erillään toisistaan.
Miksi sinä liikut? Onko liikunta sinulle vain työkalu tai
avain herkkukaappiin?
Lähteet:
Duhigg, C.
2012. The Power of Habit: Why We Do What We Do in Life and Business
Fenzl, N.
Bartsch, K. Koeningstorfer, J. 2014. Labeling exercise fat-burning increases post-exercise food consumption
in self-imposed exercisers
Werle, C.
Wansink, B. Payne, C. 2014. Is it fun or exercise? The framing of physical
activity biases subsequent snacking
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti